Kulttuuri

Varhaiskasvatus rakentaa osaltaan lapselle kulttuurista toiminta- ja oppimisympäristöä. Lapsi on kokonaisvaltaisesti toimiva yksilö, eikä pienen lapsen mieli erottele taidelajeja toisistaan. Näin lapsen käsillä tekeminen voi vaihtua nopeasti erilaisiksi liikkeiksi, sanaleikeiksi, tansseiksi, tai toisella lapsella sisäisiin pohdintoihin, mielikuviin ja ajatusmatkoihin. Tämä on omaleimaista juuri lapsille. Se kaikki ilo ja nautinto, jota taiteen tekeminen ja kokeminen eri muodoissaan voi antaa, on jo sinällään arvokasta; taidekasvatus on tärkeää ja merkityksellistä kaikille lapsille. Lapsella tulee olla oikeus omaan kulttuuriseen tilaan ja yhteisöön, lastenkulttuuriin. Tämän tukeminen on kasvattajan tehtävä.   

Kyyninkadun päiväkoti on monipuolinen kulttuurin tekijä ja kokija. Henkilökunnasta koottu KesArt työryhmä suunnittelee ja ohjaa kulttuurikasvatusta. Työryhmä kokosi ensimmäisen kulttuurisuunnitelman jo Keskustan päiväkotiin vuonna 2006. KesArt toimii edelleen vireästi ja vuosittain suunnittelemme kulttuuriteeman tai -projektin, jonka ympärille kehitämme leikkejä, musiikkia ja yhteisiä tapahtumia.

Kerholassa pääsemme seuraamaan kaupungin kulttuuritoimen tarjoamia lastenkulttuuri-elämyksiä. Kivenheiton päässä on myös Nokian taidetalo, jonka näyttelyissä olemme vakiovierailijoita.  Kyyninkadun päiväkodissa toimii myös henkilökunnan jäsenistä kootut Vinttiteatteri, joka järjestää vuosittain  esityksiä oman ja muiden Nokian päiväkotien lapsille.

Vasemmalla olevista linkeistä pääsette tutustumaan Vinttiteatterin esityksiin sekä päiväkotimme vuosittaisiin teemoihin.